Äijö Eero Kalevi
LC Vehmersalmi
s. 16.2.1936 Joroinen
k. 4.4.2017 Nurmijärvi
LC Vehmersalmen perustajajäsen ja K-piirin PDG, opettaja Eero Kalevi Äijö nukkui pois 4.4.2017 Nurmijärvellä. Hän syntyi Joroisissa 16.2.1936. Vuonna 1962 alkaneesta opettajan urasta hän toimi suurimman osan Vehmersalmella. Hän oli perustamassa LC Vehmersalmea 4.9.1964 ja oli mukana toiminnassa aina kuolemaansa saakka.
Hänet tunnettiin myös yleisurheiluvalmentajana, mistä hänen valmennettavilleen kertyi muun muassa kaksi Euroopan ja yhdeksän Suomen mestaruutta. Maaottelu-ja aluevalmentajana hän toimi opettajatyönsä ohella 1977-87. Hän oli aktiivisesti mukana myös Vehmersalmen kunnalliselämässä.
LC Vehmersalmen eri tehtävissä hän toimi alusta lähtien ja klubipresidenttinä 1970‒71. K-piirissä hän aloitti lohkon puheenjohtajana 1991‒92 jatkaen alueen puheenjohtajana 1992‒93, toimikunnan puheenjohtajana 1993‒1995, varapiirikuvernöörinä 2000‒01, piirikuvernöörinä 2001‒02 ja piiritoimikunnan puheenjohtajana 2002‒03.
Kulttuurin alalla hänet muistetaan Vehmersalmella muistomerkkien, klubin pöytästandaarin, lippujen ja mitalien suunnittelijana.
PDG Eero Äijö haudattiin Nurmijärvellä 29.4. Häntä jäivät kaipaamaan puoliso Seija, lapset ja muut sukulaiset ja ystävät perheineen.