Koski Eero
LC Piikkiö
s. 30.1.1942
k. 8.2.2018
LC Piikkiön pitkäaikainen jäsen Eero Koski menehtyi äkilliseen sairaskohtaukseen kotonaan. Klubitoimintaan hänet oli kutsuttu 1969 ensimmäisten jäsenten vanavedessä. Lähes viiden vuosikymmenen ajan hän pysyi 100 % jäsenenä ja oli paikalla siellä, missä tarvittiin. Hänet palkittiin 1975 Punainen Sydän –kampanjan vetäjänä sekä piirikuvernöörin ansiotähdellä muutamia vuosia sitten kokonaispanoksestaan paikallisissa aktiviteeteissa. Sipilänmäellä klubin kesäteatterissa Eero muokkaantui yleisön eteen yhtä lailla talolliseksi kuin tukkilaiseksi.
Elämäntyönsä Eero Koski teki kotitilansa Saksan tilan isäntänä. Kunnalliset luottamustoimet ja paikallisten yhteisöjen puheenjohtajatehtävät pitivät hänet näkyvästi liikkeellä kotikunnan ulkopuolellakin. Pitkä jakso kunnanvaltuuston puheenjohtajajana kasvun sekä murrosten vuosikymmeninä johti myös kunnallisneuvoksen arvonimen myöntämiseen vuonna 2000.
Eero oli klubitoiminnan perinteisiin kasvanut ja kantoi sen myötä huolta riittävästä jatkuvuudesta muuttuvassakin toimintaympäristössä. Jäsenkunnastamme poistui näin yksi kokemuksen ääni. Eeroa jäivät kaipaamaan lähimpinä pojat perheineen ja puoliso Irene.