Peura Jukka
LC Kauhava/Helahoito
s.18.4.1946 Jalasjärvi
k.10.7.2019 Kauhava
Lionsritari Jukka Toivo Venneri Peura kuoli kotonaan Kauhavalla 10.7.2019. Hän oli syntynyt 18.4.1946 Jalasjärvellä.
Leijoniin Jukka Peura liittyi Sonkajärvellä v. 1976 (pres. 1986-87) ja leijonaura jatkui Kauhavalla vuodesta 1998 (pres. 2010-2011). Lionsritarin arvo hänelle myönnettiin Kalajoella liiton vuosikokouksessa kesällä 2019.
Jukka teki varsinaisen elämäntyönsä koulutoimenjohtajana Sonkajärvellä vuodesta 1974 ja sivistystoimenjohtajana Kauhavalla vuodesta 1998. Hän oli yksi ensimmäisistä koulutoimenjohtajista koko Suomessa.
Reserviläistoiminta oli Jukalle tärkeää. Hän yleni majuriksi ja oli vahvasti mukana käynnistämässä yhdeksänkymmentäluvun alussa yhteistyötä Saksan reserviläisliiton kanssa.
Poislähdön hetki koitti kesken rakkaita puutarhatöitä. Jukkaa jäävät kaipaamaan puoliso Sirkka, omaiset ja ystävät.
Klubiveljet muistavat Jukan toimeliaana, elämänmyönteisenä ja huumoria ympärilleen levittävänä henkilönä.