Isokangas Matti Aulis Kalervo
LC Alavus
s. 8.11. 1938
k. 16.5. 2018
Matti Isokankaan 50 vuotta kestänyt jäsenyys LC Alavudessa on päättynyt. Hän oli erittäin arvostettu klubimme jäsen, hoitaen hänelle annetut tehtävät perusteellisella varmuudella. Elämäntyönsä Matti teki leipomoalan yrittäjänä, osallistuen myös oman ammattikuntansa luottamustoimiin. Lions-jäsenyyden lisäksi Matin rakkaana harrastuksena oli kuoromusiikki. Hän lauloi Alavuden mieskuorossa yli 60 -vuoden ajan. Peruskuntoa Matti hoiti aktiivisesti liikunnan avulla, lenkkeili, sekä osallistui aivan viime päiviin asti ikäkaverien kanssa saliharjoitteluun.
Läheisinä Mattia jäi lähinnä kaipaamaan puoliso Siiri, tytär perheineen, sekä edesmenneen pojan perhe. Lisäksi Matilla oli seurallisena henkilönä erittäin laaja ystävä- ja tuttavapiiri.