Toivanen Osmo
LC Lieksa
s. 8.7.1928 Pielisjärvi
k. 25.4.2017
LC Lieksan jäsen Osmo Toivanen kuoli 25.4.2017. Hän oli syntynyt 8.7.1928 Pielisjärvellä. Valmistuttuaan eläinlääkäriksi hän toimi aluksi lyhyen ajan kunnaneläinlääkärinä Polvijärvellä, mutta heti paikan tultua avoimeksi hänet valittiin syntymäkuntansa Pielisjärven vastaavaan tehtävään, mitä virkaa hän hoitikin eläkkeelle jäämiseensä saakka. Eläinlääkärin tehtävä Pielisjärvellä oli varsin rankka. Karjaa tai muita kotieläimiä oli lähes joka talossa, pisimmillään jopa 100 kilometrin päässä. Niihin pääsy oli hänen työkautensa alkuaikoina monesti hyvin hankalaa. Toisaalta päivystystä ja tehtäviä joutui hoitamaan ympäri vuorokausien. Kaikki toimi kuitenkin kiitettävästi.
Osmo liittyi LC Lieksan jäseneksi 1960 ja oli etuoikeutettu jäsen kuolemaansa saakka. Hän toimi klubimme presidenttinä 1968‒69 ja lohkomme puheenjohtajana 1972‒73. Osmon osuus tuli vahvasti esille hirvijahtiaktiviteetissamme. Hän näytti henkilökohtaisesti mm. ammutun hirven suolistamisen, nylkemisen ja paloittelun. Hän toimi vuosikausia myös aktiviteettimme Vaskiteltan yövahtina. Hän oli tottunut työnsä vuoksi pitämään itsensä yölläkin niin hereillä, että kuulee poikkeukselliset äänet tarvittaessa. Muistamme suurella kaipauksella pitkäaikaisinta ja vanhinta klubimme jäsentä. Lähiomaisina suremaan jäivät puoliso Kaija, tytär Leena ja poika Pekka perheineen.