Jokio Raimo
LC Askola
s. 28.1.1931 Kerkkoo
k. 20.12.2017 Askola
Lions-veljemme Raimo Jokio poistui luotamme yllättäen 20.12.2017.
Raimo vietti nuoruutensa kotikylässään Kerkkoossa. Oppikoulun hän kävi Porvoon Yhteislyseossa, opiskeli eläinlääketieteen kandidaatiksi Helsingissä ja lisensiaatiksi Tukholmassa. Elämäntyönsä hän teki Askolan kunnan eläinlääkärinä.
Hän oli LC-Askolan perustajajäsen ja toimi klubin jäsenenä kuolemaansa asti yhteensä 56-vuotta. Melvin Jones-jäsenyys hänelle myönnettiin 15.9.1994 ja ainaisjäsenyys klubin täyttäessä 50-vuotta 2011.
Veli Raimo kirjoitti seuraavat tervehdyssanat klubin 50-vuotisjuhlakirjaan.
Ne kuvaavat parhaiten hänen suhtautumistaan lionstoimintaan.
Minulla on ollut onni olla Askolan Lions Clubin jäsen alusta lähtien viiden vuosikymmenen ajan. Aktiviteettien pitkä kirjo lämmittää mieltä. Jälkikäteen ajatellessa vaatimattomasta alusta on kehittynyt merkittävä tekijä paikkakunnan elinvoimaisuuden kehittäjänä. Palveluklubina olemme ehtineet moneen hätään ja tarpeeseen.
Ehkä mieluisin klubin aktiviteetti Raimolle, maatalon poikana ja luonnon ystävänä, oli aurauskeppien teko metsässä.
Muistamme Raimon ja lady Birgitin innokkaina tanssijoina klubin juhlissa viimeiseen valssiin saakka.
Raimoa jäävät kaipaamaan lady Birgit, lapset Mikko, Leena, Kalle ja Ritva perheineen.
Veljet muistavat lämmöllä ja kunnioituksella perustajajäsentään veli Raimoa.
Teksti: Hannes Bjurström
Kuva: Jarkko Lehtonen