Kamila Veikko Juhani
LC Jurva
s. 12.1.1945
k. 16.6.2018
Otteita Matti Mikkilän muistopuheesta Veikon muistotilaisuudessa Jurvan seurakuntatalolla 13.7.2018.
Ystävällinen, rauhallinen, iloinen, palvelualtis, rohkea, positiivinen, ahkera, huumorintajuinen jne. Näillä sanoilla Veikkoa muistelen.
Veikko oli klubimme erittäin aktiivinen ja pidetty jäsen runsaat 40 vuotta. Hänen erityisalaansa oli suhteet Viroon ja siellä erityisesti Pärnun lähellä sijaitsevaan Saugaan.
Veikko ja kumppanit olivat perustamassa LC Saugan klubia noin 25 vuotta sitten, ensimmäisten joukossa Viron uudelleen itsenäistyttyä. Siitä lähtien on yhteyttä pidetty lähinnä klubivierailuin. Viimeksi toukokuussa 2018 Veikko oli Klapurin majallamme yhtenä isäntänä vielä paikalla, vaikka sairauden aiheuttama väsymys ja rasitus yritti käydä ylivoimaiseksi.
Veikon sosiaalinen toiminta ei tokikaan rajoittunut pelkästään lions-työhön. Hauskana ja huumorintajuisena miehenä Veikko oli elementissään kuljettajana pitkillä bussimatkoilla itärajan taakse, Baltian maihin ja joskus muuallekin.
Jäämme kaipaamaan Veikon loistavaa kertomistaitoa esimerkiksi Klapurin keskiviikkosaunalla.
Veikkoa kaipaamaan jäivät myös puoliso Kepa (Kerttu) sekä rakkaat lapset ja lapsenlapset.