Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Lasten ja nuorten liikunnan ammattilainen - tule Tampereelle 3.2.2024 kehittämään vuorovaikutustaitojasi!

Julkaistu:

"Lapset ja nuoret tarvitsevat yhteisiä onnistumisen kokemuksia, jotta he kiinnittyvät liikkumiseen sekä oppivat toimimaan yhteisten tavoitteiden eteen. Seuratyöllä on suuri mahdollisuus kasvattaa lapsistamme ja nuoristamme osaavia tulevaisuuden tekijöitä. Elämisentaitoja Lions Quest -ohjelma antaa käytännön työkalut tähän arvokkaaseen työhön.”
Jukka Jalonen, valmentaja, koulutuksen suosittelija

Hyvä valmentaja / ohjaaja / liikuntakasvattaja

Elämisentaitoja Lions Quest -liikuntaseurakoulutus tarjoaa valmentajille, ohjaajille ja muille lasten ja nuorten parissa toimiville liikuntakasvattajille mahdollisuuden pysähtyä pohtimaan omaa roolia ja toimintaa joukkueessa tai harjoitusryhmässä sekä oman toiminnan vaikutusta lasten ja nuorten elämään.

Toiminnallisessa koulutuksessa perehdytään avoimen ilmapiirin luomiseen sekä tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittamiseen. Painopisteitä ovat lisäksi ryhmähengen luominen, itseluottamus ja sisäinen motivaatio sekä päätöksentekotaidot.

Katso valmentaja Jukka Jalosen tähdittämä esittelyvideo

TAMPEREEN koulutuksemme järjestetään lauantaina 3.2.2024 klo 9-16. Paikkana on Nuorten kulttuurikeskus Monitoimitalo 13 (Pellavatehtaankatu 4).

Koulutukseen sisältyy yksipäiväisen lähiopetuksen lisäksi opaskirja ja muuta sähköistä materiaalia.

Osallistumismaksu (248 euroa) on mahdollista kustantaa paikallisen lionsklubin tuella.

Tee rahoitushakemus tästä

Rahoittajan etsiminen vie oman aikansa, joten haethan rahoitusta viimeistään 1-2 kuukautta ennen koulutusta.

Kursseillemme on osallistunut mm. jääkiekon, jalkapallon, uinnin, taitoluistelun, salibandyn, voimistelun ja yleisurheilun parissa toimivia valmentajia ja ohjaajia, joilta saatu palaute on ollut erinomaista.

”Hyödyllinen ja hyvin erilainen koulutus, joka antoi vertaistukea ja toi valmentajan näkökulmaan lisää pohdittavaa. Oli positiivinen kokemus ”

”Koulutus herätti hienosti ajatuksia ja keskustelua! Hyvät ja käytännönläheiset harjoitteet!”

Suomen Lions-liitto on toteuttanut Lions Quest -koulutuksia jo yli 30 vuotta lasten ja nuorten opetus- ja kasvatustyössä toimiville asiantuntijoille. Elämisentaitoja Lions Quest -liikuntaseurakoulutus on kehitetty erityisesti lasten ja nuorten parissa toimiville liikuntakasvattajille. Ohjelman sisällön luomisessa yhteistyökumppaneita ovat olleet mm. valmentaja Jukka Jalonen, pelinjohtaja Jani Komulainen, Suomen Olympiakomitea, Suomen Valmentajat ry, Jyväskylän yliopiston liikuntapsykologian professori emerita Taru Lintunen sekä Norjan ja Ruotsin Lions Quest -ohjelman tuottajat. Koulutuksen vetäjänä toimii Lions Quest -kouluttaja Sirpa Kannisto.

Katso kouluttaja Sirpa Kanniston esittelyvideo

Lisätiedot: www.lionsquest.fi

Lämpimästi tervetuloa!
Elämisentaitoja Lions Quest -koulutustiimi

---

Elämisentaitoja Lions Quest -liikuntaseurakoulutuksemme keväällä 2024:

TAMPERE la 3.2.2024

ROVANIEMI la 6.4.2024

KUOPIO la 13.4.2024

YLIVIESKA la 27.4.2024

TURKU la 4.5.2024

OULU la 18.5.2024

---

Osoitelähde: Urheilu- ja liikuntaseurojen sekä kuntien verkkosivustot

Kuva: Henri Valkeinen