Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Opettaja/kasvattaja, kaipaatko välineitä vuorovaikutukseen? Tule Elämisentaitoja Lions Quest -koulutukseen!

Julkaistu:

"Luokan ryhmähenki ja avoimuus sekä toisia oppilaita että opea kohtaan on parantunut. Olen antanut enemmän oppilaille tilaa ja vastuuta yhteisissä arjen hetkissä."
"Quest-ohjelman toteuttaminen on luonut yhteenkuuluvuutta ja vähentänyt konflikteja sekä luonut ymmärrystä erilaisuutta kohtaan."
"Koulutus vaikutti paljon myös omaan asenteeseen ja rohkaisi kokeilemaan toiminnallisia työtapoja."
"Tämä on vaikuttanut tuomalla iloa ja rentoutta opetukseen. Tällä tätä työtä jaksaa."

Hyvä kasvatus- ja koulutusalan ammattilainen

Suomen Lions-liitto on järjestänyt yli 30 vuoden ajan tunne- ja vuorovaikutustaitoihin ohjaavia Elämisentaitoja Lions Quest -koulutuksia varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen parissa työskenteleville opettajille sekä muille lasten ja nuorten parissa toimiville kasvattajille.

Elämisentaitoja Lions Quest -koulutukset keskittyvät lasten ja nuorten itseluottamuksen, tunne-, vuorovaikutus- ja päätöksentekotaitojen sekä hyvinvointiosaamisen vahvistamiseen. Yksilöiden rinnalla huomio kiinnittyy ryhmän keskinäiseen dynamiikkaan ja ilmapiirin rakentumiseen. Koulutuksen aikana kokeillaan erilaisia toiminnallisia työtapoja käytännössä.

Koulutuksen sisällöt tukevat OPS 2016 -perusteita. Koulutusten toimivuutta on tutkittu kansainvälisesti Helsingin yliopiston asiantuntijoiden johdolla.

Elämisentaitoja Lions Quest -koulutukset koetaan käytännönläheisiksi, tarpeellisiksi, ajatuksia herättäviksi ja heti työhön sovellettaviksi. Koulutuksiin sisältyvä materiaali kerää myös kiitosta. Koulutuksemme soveltuvatkin siis mainiosti esimerkiksi päiväkotien, kerhojen, koulujen ja muiden oppilaitosten henkilökunnan täydennyskoulutukseen. Järjestämme myös ruotsinkielisiä peruskoulutuksia.

Koulutuksiin sisältyy kaksipäiväinen lähiopetus ja luokka- tai ikäkausikohtainen materiaalipaketti.

Lionsklubit kustantavat opettajien ja kasvattajien osallistumista koulutuksiin osana hyväntekeväisyystyötään. Rahoitusta (410 euroa) voi hakea verkkosivuiltamme löytyvän lomakkeen avulla.

Lisätiedot: www.lionsquest.fi

Lämpimästi tervetuloa!

Elämisentaitoja Lions Quest -koulutustiimi

PS. Tarjontaamme kuuluvat myös:

  • Täydennyskoulutuspaketti, joka sisältää Lions Quest -kouluttajien tuottaman videon ja Tunnenallet-kortit
  • valmentajille ja muille liikuntakasvattajille suunnatut liikuntaseurakoulutukset
  • koulun ja kodin yhteistyötä tukeva Kasvattajien kohtauspaikka -opas
  • tilauskoulutukset

----------

Elämisentaitoja Lions Quest -peruskoulutukset kaudella 2023–2024:

KUOPIO 26.–27.10.2023

RIIHIMÄKI 16.–17.11.2023

JYVÄSKYLÄ 16.–17.11.2023

PORI 8.–9.2.2024

KOUVOLA 15.–16.2.2024

YLIVIESKA 15.–16.2.2024

TURKU 11.–12.3.2024

ESPOO 14.–15.3.2024

TAMPERE 21.–22.3.2024

SEINÄJOKI 21.–22.3.2024

HELSINKI 4.–5.4.2024

VAASA (RUOTSINKIELINEN) 11.–12.4.2024

JOENSUU 11.–12.4.2024

ESPOO (RUOTSINKIELINEN) 16.–17.4.2024

OULU 18.–19.4.2024

Osoitelähde: Kuntien verkkosivustot