Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Tervetuloa Elämisentaitoja Lions Quest -koulutukseen keväällä 2022!

Julkaistu:

"Luokan ryhmähenki ja avoimuus sekä toisia oppilaita että opea kohtaan on parantunut. Olen antanut enemmän oppilaille tilaa ja vastuuta yhteisissä arjen hetkissä."
"Quest-ohjelman toteuttaminen on luonut yhteenkuuluvuutta ja vähentänyt konflikteja sekä luonut ymmärrystä erilaisuutta kohtaan."
"Koulutus vaikutti paljon myös omaan asenteeseen ja rohkaisi kokeilemaan toiminnallisia työtapoja."
"Tämä on vaikuttanut tuomalla iloa ja rentoutta opetukseen. Tällä tätä työtä jaksaa."

Hyvä kasvatus- ja koulutusalan asiantuntija

Suomen Lions-liitto on järjestänyt jo 30 vuoden ajan tunne- ja vuorovaikutustaitoihin ohjaavia Elämisentaitoja Lions Quest -koulutuksia varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen parissa työskenteleville opettajille sekä muille lasten ja nuorten parissa toimiville kasvattajille.

Elämisentaitoja Lions Quest -koulutusten keskeiset teemat painottuvat lasten ja nuorten itseluottamuksen, tunne-, vuorovaikutus- ja päätöksentekotaitojen sekä hyvinvointiosaamisen vahvistamiseen. Yksilöiden rinnalla huomio kiinnittyy ryhmän keskinäiseen dynamiikkaan ja ilmapiirin rakentumiseen. Koulutuksen aikana kokeillaan erilaisia toiminnallisia työtapoja käytännössä.

Koulutusten sisällöt tukevat OPS 2016 -perusteita ja niiden toimivuutta on tutkittu kansainvälisesti Helsingin yliopiston asiantuntijoiden johdolla.

Olemme kohdanneet vuosien varrella yli 20 000 opettajaa ja muuta kasvattajaa, joilta saamamme palaute on erinomaista: Elämisentaitoja Lions Quest -koulutukset koetaan käytännönläheisiksi, tarpeellisiksi, ajatuksia herättäviksi ja heti työhön sovellettaviksi. Koulutuksiin sisältyvä luokka-astekohtainen materiaali kerää myös kiitosta. Koulutuksemme soveltuvatkin siis mainiosti esimerkiksi päiväkotien, koulujen ja muiden oppilaitosten henkilökunnan täydennyskoulutukseen.

Peruskoulutuksen hinta on 410 euroa (sis. alv). Hintaan sisältyy kaksipäiväinen lähiopetus sekä sähköinen luokkakohtainen materiaalipaketti. Lionsklubit kustantavat opettajien ja kasvattajien koulutuksia osana hyväntekeväisyystyötään. Rahoitusta voi hakea suoraan paikalliselta klubilta tai verkkosivuiltamme löytyvän hakemuksen avulla.

Keväällä 2022 järjestämme Elämisentaitoja Lions Quest -peruskoulutuksia seuraavilla paikkakunnilla:

ma-ti 31.1.-1.2.2022 Pori

ma-ti 7.-8.2.2022 Kokkola

ma-ti 14.-15.2.2022 Kouvola

to-pe 3.-4.3.2022 Helsinki

ma-ti 7.-8.3.2022 Turku

ma-ti 14.-15.3.2022 Oulu

ma-ti 21.-22.3.2022 Rovaniemi

to-pe 24.-25.3.2022 Tampere

ma-ti 28.-29.3.2022 Lapua

ma-ti 4.-5.4.2022 Joensuu

to-pe 7.-8.4.2022 Vantaa

Lisätiedot, rahoitushakemukset ja ilmoittautuminen: www.lionsquest.fi

Seuraamme koronavirusajan viranomaisohjeita ja sopeutamme lähiopetuksena toteutettavat koulutuksemme niiden mukaisesti.

Lämpimästi tervetuloa!

Elämisentaitoja Lions Quest -koulutustiimi

PS. Tarjontaamme kuuluvat myös:

  • Täydennyskoulutuspaketti, joka sisältää Lions Quest -kouluttajien tuottaman videon ja Tunnenallet-kortit (käyttöön ei tarvita peruskoulutuksen käymistä)
  • koulun ja kodin yhteistyötä tukeva Kasvattajien kohtauspaikka -opas
  • valmentajille ja muille liikuntakasvattajille suunnatut liikuntaseurakoulutukset
  • tilauskoulutukset

Osoitelähde: Kuntien verkkosivustot