Työkaluja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen valmennuksessa - Elämisentaitoja Lions Quest -liikuntaseurakoulutus
"Lapset ja nuoret tarvitsevat yhteisiä onnistumisen kokemuksia, jotta he kiinnittyvät liikkumiseen sekä oppivat toimimaan yhteisten tavoitteiden eteen. Seuratyöllä on suuri mahdollisuus kasvattaa lapsistamme ja nuoristamme osaavia tulevaisuuden tekijöitä. Elämisentaitoja Lions Quest -ohjelma antaa käytännön työkalut tähän arvokkaaseen työhön.”
Jukka Jalonen, valmentaja
Hyvä valmentaja / ohjaaja / seuratoiminnan kehittäjä
Elämisentaitoja Lions Quest -liikuntaseurakoulutus tarjoaa valmentajille, ohjaajille ja muille lasten ja nuorten parissa toimiville liikuntakasvattajille mahdollisuuden pysähtyä pohtimaan omaa roolia ja toimintaa joukkueessa tai harjoitusryhmässä sekä oman toiminnan vaikutusta lasten ja nuorten elämään.
Toiminnallisessa koulutuksessa perehdytään avoimen ilmapiirin luomiseen sekä tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittamiseen. Painopisteitä ovat lisäksi ryhmähengen luominen, itseluottamus ja sisäinen motivaatio sekä päätöksentekotaidot.
Kursseillemme on osallistunut mm. jääkiekon, jalkapallon, uinnin, taitoluistelun, salibandyn, voimistelun ja yleisurheilun parissa toimivia valmentajia ja ohjaajia, joilta saatu palaute on ollut erinomaista.
”Hyödyllinen ja hyvin erilainen koulutus, joka antoi vertaistukea ja toi valmentajan näkökulmaan lisää pohdittavaa. Oli positiivinen kokemus ”
”Koulutus herätti hienosti ajatuksia ja keskustelua! Hyvät ja käytännönläheiset harjoitteet!”
Suomen Lions-liitto on toteuttanut Lions Quest -koulutuksia jo yli 30 vuotta lasten ja nuorten opetus- ja kasvatustyössä toimiville asiantuntijoille. Elämisentaitoja Lions Quest -liikuntaseurakoulutus on kehitetty erityisesti lasten ja nuorten parissa toimiville liikuntakasvattajille. Ohjelman sisällön luomisessa yhteistyökumppaneita ovat olleet mm. valmentaja Jukka Jalonen, pelinjohtaja Jani Komulainen, Suomen Olympiakomitea, Suomen Valmentajat ry, Jyväskylän yliopiston liikuntapsykologian professori emerita Taru Lintunen sekä Norjan ja Ruotsin Lions Quest -ohjelman tuottajat.
Katso valmentaja Jukka Jalosen tähdittämä esittelyvideo
Koulutukseen sisältyy yksipäiväisen lähiopetuksen lisäksi opaskirja ja muuta sähköistä materiaalia. Osallistumismaksu (248 euroa) on mahdollista kustantaa paikallisen lionsklubin tuella.
Tee rahoitushakemus tästä
Rahoittajan etsiminen vie oman aikansa, joten haethan rahoitusta hyvissä ajoin (noin 1-2 kuukautta) ennen koulutusta.
Lisätiedot: www.lionsquest.fi
Lämpimästi tervetuloa!
Elämisentaitoja Lions Quest -koulutustiimi
-------------------------------------------------------
Elämisentaitoja Lions Quest -liikuntaseurakoulutukset kaudella 2023–2024:
PORI la 30.9.2023
HELSINKI la 25.11.2023
TAMPERE la 3.2.2024
ROVANIEMI la 6.4.2024
KUOPIO la 13.4.2024
YLIVIESKA la 27.4.2024
TURKU la 4.5.2024
OULU la 18.5.2024
Osoitelähde: Urheilu- ja liikuntaseurojen sekä kuntien verkkosivustot
Kuva: Minttu Lehtinen