Hentilä Liisa o.s. Pulkkinen

Lehtori Liisa Hentilä (o.s. Pulkkinen) kuoli tapaturmaisesti Oulussa 8. syyskuuta 2023 81-vuotiaana. Hän oli syntynyt Helsingissä pommitusyönä 26. helmikuuta 1942. Liisa Hentilä sai elää poikkeuksellisen muistorikkaan ja monivaiheisen lapsuuden ja varhaisnuoruuden sodan jälkeisessä Euroopassa. Hänen isänsä, Oulussa syntynyt ja Oulun lyseosta vuonna 1926 ylioppilaaksi kirjoittanut Paavo Pulkkinen, oli aloittanut diplomaatin uransa ulkoministeriön palveluksessa jo 1930-luvun alkupuolella. Liisan syntymän jälkeen perheen asemapaikkoja olivat Vichy ja Pariisi Ranskassa ja Moskova. Siellä perhe viettikin lähes viisi vuotta aina kesään 1950. Moskovan vuosien jälkeen perhe palasi Suomeen, mutta kesällä 1954 muutettiin seuraavaan asemapaikkaan, Geneveen. Vajaan vuoden kuluttua perhe joutui kuitenkin palaamaan takaisin isän vakavan sairastumisen takia.

Liisa Hentilä kirjoitti ylioppilaaksi jo 17-vuotiaana Apollon yhteiskoulusta Helsingissä. Sen jälkeen hän
aloitti opiskelunsa Helsingin yliopiston filosofisessa tiedekunnassa pääaineenaan suomen kieli ja
kirjallisuus ja valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1965. Jo opiskelujensa aikana, vuonna 1962, Liisa
oli mennyt naimisiin samassa yliopistossa lääkäriksi opiskelleen Risto Hentilän kanssa. Niinpä 25-vuotiaana opiskelijana Liisa oli jo kolmen pojan äiti, ja poikia tuli vielä yksi lisää, kun kuopus Aku syntyi marraskuussa 1975.

Koko 36-vuotisen työuransa Liisa Hentilä teki Oulussa lehtorina Pateniemen lukiossa äidinkielen ja ranskan opettajana. Hän oli lapsuusvuosinaan tutustunut erilaisiin kulttuureihin, ja se heijastui hänen työhönsä. Opettajan työtä tuki myös se, että hän rakasti kirjallisuutta ja oli siihen syvästi perehtynyt. Hänen opetuksessaan oli todellista laaja-alaisuutta. Opettajana hän oli työteliäs, oppilaita tukeva ja innostava. Hän sai oppilaansa tekemään parhaansa.

Liisa Hentilä toimi hyvin aktiivisesti myös seura- ja harrastustoiminnassa. Poikiensa uintiharrastuksen
myötä Liisa oli monella eri tavalla mukana Oulun Uimaseurassa tukien omien poikien ja muidenkin nuorten harrastusta. Eläköidyttyään Liisa aloitti myös kokonaan uusia harrastuksia, kuten ikonimaalauksen, josta tuli hänelle hyvin rakas. Hän maalasikin omat ikonit kaikille pojilleen ja myös lukuisille ystävilleen. Hän harrasti
myös kangaspuilla kutomista, ja useille sukulaisille ja ystävilleen hän onkin kutonut villashaaleja ja mattoja.

Liisa oli aktiivisesti mukana myös Lions club -toiminnassa, olihan hän perustamassa naisten LC Oulu/ Sarat-klubia. Omassa klubissaan Liisa järjesti osallistumista moniin kulttuuritapahtumiin. Innokkaana lukijana hän piti myös omaa lukupiiriä, Liisan salonkia, joka kokoontui säännöllisesti.

Ennen kaikkea Liisa rakasti lapsia ja nuoria, omia ja toisten. Omille neljälle pojalleen Liisa oli käytännön asioissakin apuna, suurimpana ja rakkaimpana tukena ja turvana, viimeisenä lukkona, johon aina saattoi turvata. Hän oli aina paikalla ja valmiina auttamaan. Äidin rakkautta parhaimmillaan. Oma jälkikasvu, lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset kokivat kauniina näyttönä tästä sen, kun Liisa halusi järjestää oman 80-vuotisjuhlansa Oulussa vasta elokuussa 2022 nimenomaan niin, että kaikki hänen 17 jälkeläistään perheineen pääsivät yhtä aikaa paikalle Liisa-mummun ja - isomummun luokse.