Paavola Reino
LC Espoo Leppävaara-Alberga
s. 30.8.1946
k. 21.11.2022
Reino Paavola in memoriam
Marraskuun lopulla tavoitti suruviesti LC Espoo Leppävaara-Albergan jäsenet – veli Reino Paavola oli nukkunut pois. Veli Reino liittyi LC Espoo Leppävaaran jäseneksi vuonna 1990. Kuollessaan hän oli 76-vuotias.
Veli Reino oli syntyperäinen espoolainen ja asui suurimman osan elämästään Uusmäessä, jossa hän ensin vietti lapsuutensa ja myöhemmin vanhempiensa jälkeen asui oman perheensä kanssa näiden rakentamassa omakotitalossa. Ammatillisen elämäntyönsä veli Reino teki Helsingin Sanomissa ja Sanoma Oy:n lehtien myynti- ja markkinointitehtävissä.
Leijonana veli Reino oli aina valmis palvelukseen. Hän hoiti antaumuksella kaikki hänelle uskotut tehtävät ja oli loppuun saakka esimerkillinen leijona. Oli kysymys sitten kalentereiden tai konserttilippujen myynnistä, veteraanikeräyksestä, Talvirieha -tempauksesta tai mistä tahansa muusta aktiviteetista, aina saimme kuulla hänen mottonsa – homma hoidetaan!
LC Espoo Leppävaara-Albergan leijonat muistavat veli Reinon paitsi toimen miehenä, myös lämpimänä ihmisenä ja hyvänä ystävänä. Syksyisin, kun puutarhan omenapuut tuottivat runsasta satoa, Reiska toivotti aina kaikki veljet tervetulleiksi heille Uusmäkeen omenavarkaisiin – ja kyllä monet sieltä omenansa hakivatkin.
Reinoa jäivät kaipaamaan hänen vaimonsa Merja, heidän kolme poikaansa ja näiden lapset sekä veli Reinon laaja ystävä- ja tuttavapiiri. Veli Reino oli monessa mukana.