Koko perhe voi olla mukana lionsklubin toiminnassa
Klubimme aktiviteetit perustuvat konkreettisille teoille, jolloin näemme suoraan millaisia tuloksia tekemämme työ on tuottanut, kertoo Suomen nuorin lionspresidentti, 25-vuotias Maija Virtanen.
"LC Tampere/Köyhät ritarit on yhteisklubi, joka toimii Tampereella. Klubissamme on vahvasti läsnä perhelähtöisyys, jonka pohjalta olen myös itse, ystäväni ja hänen perheensä kautta tullut klubimme jäseneksi. Klubiimme on otettu myös opiskelijajäseniä, ensimmäisen kerran jo 20 vuotta sitten. Tämä tekee lionsklubiin liittymisen helpommaksi myös nuorille jäsenille. Kokouksiimme sekä aktiviteetteihimme on ollut mahdollista ottaa lapsia mukaan, jolloin myös perheelliset ovat päässeet osallistumaan helpommin. Lapset saattavat myöhemmin myös kiinnostua enemmän klubin toiminnasta, kun ovat päässeet sitä näkemään. Tämä lisää klubin jatkuvuutta ja myös nuorekkuutta.
Kokouksiimme sekä aktiviteetteihimme on ollut mahdollista ottaa lapsia mukaan.
Klubimme toimii paikallisesti. Teemme aktiivisesti yhteistyötä Tampereen Ensi- ja turvakodin kanssa Auta lasta, auta perhettä -tapahtumassa, jossa kerätään tarpeellisia tuotteita ja tavaroita Tampereen Ensi- ja turvakodille. Tämän lisäksi olemme muun muassa osallistuneet siivoustalkoisiin lähialueillamme. Klubimme aktiviteetit perustuvat konkreettisille teoille, jolloin näemme suoraan millaisia tuloksia tekemämme työ on tuottanut. Tämä lisää kokemustamme toimintamme merkityksellisyydestä ja tärkeydestä.
Klubissamme on hyvä henki. Ajatuksemme ja arvomme ovat yhtenäisiä, joka helpottaa toimintaamme ja työskentelyämme yhdessä. Pukeutuminen klubissamme on vapaamuotoista ja klubimme on jäseniensä näköinen. Klubitapaamiset ovat mukavia ja innostavia. Meille on tärkeää, että kokouksissa kaikilla jäsenillä on hyvä olla ja kaikki saavat äänensä halutessaan kuuluviin, vaikka päätöksiä teemmekin yhdessä. Nämä asiat motivoivat jäseniämme ja sen takia klubiimme kannattaakin kuulua."
Sidan senast uppdaterad 19.12.2022