LC Kokemäki/Jokilaakso on palvelutuntien kärjessä
Yksi vanhimpia aktiviteettejamme on ”Kirje joulupukille”, johon olemme nykyään saaneet mukaan lohkon kaikki klubit, eli siitä on tullut yhteinen ponnistuksemme, kertoo klubin jäsen Tina Viberg.
"Klubimme arvokeskustelussa nousi sloganiksemme ”Autamme aktiivisesti yhdessä”. Tämä on se syy, miksi klubimme on toiminut yli paikkakuntarajojen melkein 20 vuotta. Alusta asti klubimme on toiminut kahden kunnan alueella ja jäseniä on useammalta paikkakunnalta.
Klubimme palvelee kaikkia kuntiemme asukkaita, mutta erityisesti lapsiperheet ja vanhukset ovat lähellä sydäntämme. Lisäksi olemme osallistuneet myös kansainvälisiin keräyksiin, viimeisimpänä ukrainalaisten auttaminen.
Yksi vanhimpia aktiviteettejamme on ”Kirje joulupukille”, mikä ensimmäisinä vuosina tehtiin omin voimin ja mihin nyt olemme saaneet mukaan lohkon kaikki klubit, eli siitä on tullut yhteinen ponnistuksemme. Sosiaalitoimen kautta saamme lasten kirjeitä joulupukille ja yritämme mahdollisuuksien mukaan täyttää heidän joululahjatoiveensa.
Yksi uusimmista ja paljon työllistävä aktiviteetti on neuleprojektit, jossa neulomme kaikille Harjavallan ja Kokemäen vastasyntyneille vauvoille peitot ja lisäksi nukenpeittoja, joita voi antaa sisaruksille. Virkkaamme myös pipoja, sukkia ja lohtulonkeroita keskosille ja vanhuksille, sekä muita neuleita erilaisiin keräyksiin.
Varoja edelleen lahjotettavaksi saamme muun muassa osallistumalla Kotiseutulehden mainosten myyntiin ja erilaisten arpajaisten järjestämisellä.
Lisäksi pienempiä, mutta jo perinteiksi muodostuneita aktiviteetteja ovat mm. ruokakassi lahjoitukset, siivouskävelyt, äitien- ja isäinpäivä muistamiset, koulustipendit ja lauluhetket vanhuksille.
Hyvän tekeminen toiselle antaa iloa ja voimaa myös itselle.
Hyvänmielentuojana klubimme toiminta on merkityksellistä ja tärkeää. Hyvän tekeminen toiselle antaa iloa ja voimaa myös itselle. Työmme on tärkeää ja merkityksellistä sekä vapaaehtoista.
Yhteistyökumppanit ovat todella tärkeitä. Oman lohkon klubien kanssa toimiminen mahdollistaa monen aktiviteetin, mikä saattaisi jäädä toteutumatta tai toteutuisi muuten pienemmässä mittakaavassa. Lisäksi kunnan sosiaalityö ja seurakunnan diakoniatyö mahdollistavat avun eteenpäin saamisen.
Klubimme henki on kunnioittava ja hyvä. Jäsenemme ovat eri ikäisiä ja kaikki osallistuvat omien voimavarojen/vapaa-ajan puitteissa. Ymmärretään, että kaikki eivät aina ehdi tai jaksa osallistua kaikkeen, vaan jokainen tekee omien voimiensa mukaan. Kenenkään ei tarvitse potea huonoa omatuntoa, jos ei johonkin aktiviteettiin voi osallistua.
Kokouksissa pukeutuminen on vapaata, ainoa ”pakollinen” asu on lions-merkki. Kun olemme esimerkiksi myyjäisissä tai siivouskävelyllä, käytämme mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi leijonaliiviä, jotta tulisi näkyvyyttä lionstoiminnalle.
Klubitapaamisiin on mukava tulla. Tilaisuudet aloitetaan Leijonahengellä ja Elämäni Biisi usein päättää ne. Siinäkin on mukava tapa tutustua klubin jäseniin. Usein kokouksissa tulee uusia ideoita suunniteltavaksi ja toteutettavaksi, mietitään kuukauden teemaa jne. Jokainen kausi on aina presidentin näköinen, joten vaihtelevuutta toimintatapoihin tulee joka vuosi.
Yhteistyössä on voimaa toteuttaa hyvän tekemistä! Klubimme on sopivan kokoinen ja jokainen saa toimia omien vahvuuksiensa ja mahdollisuuksiensa mukaan. Ikärakenne on aika leveä tuoden mukanaan erilaista kokemusta. Lisäksi tutustuu uusiin ihmisiin ja saa uusia ystäviä."
Sidan senast uppdaterad 19.12.2022