LC Ylistaron lahjoitusmäärät Suomen kärkeä
LC Ylistaron jäsenten keski-ikä alkaa olla korkea ja uudet jäsenet tuovat positiivista muutosta ja uutta osaamista mukaan toimintaa, kertoo klubin presidentti Matti Loukola.
"Ylistaron lionsklubi pyrkii tekemään paljon hyvää omalle paikkakunnalleen. Klubin toiminta koetaan jäsenistössä merkitykselliseksi ja pyyteettömyys on oikea sana kuvaamaan sen hyvää henkeä. Kun klubissa ollaan valmiita auttamaan toisia ja työskentelemään positiivisella asenteella oman paikkakunnan hyväksi ilman taloudellista hyötyä, voidaan yhdistystoiminnan katsoa onnistuneen.
Klubi pyrkii tekemään paljon hyvää omalle paikkakunnalleen.
Ylistaron lionsklubi on perustettu 1965. Klubissa on tällä hetkellä 30 jäsentä ja tänä vuonna vastaanotamme vielä kolme uutta klubilaista lisää. Jäsenemme ovat eri puolilta Ylistaroa ja erilaisista ammateista. Tätä taustaa peilaten klubissamme on laaja osaaminen moneen eri aktiviteettiin ja tekemiseen.
Klubilaistemme keski-ikä alkaa olla jo korkea. Uudet jäsenet tuovat tilanteeseen onneksi positiivista muutosta. Heidän osaamisen myötä klubille on muun muassa perustettu sivut Instagramiin. Se tuo tunnettavuutta ja näkyvyyttä erityisesti nuoremmille ikäryhmille.
Klubin jäsenet ovat aktiivisia ja sitoutuneita. Tästä osoituksena on suuri osallistujamäärä erilaisiin aktiviteetteihin ja kuukausikokouksiin. Klubitapaamiset ovat innostavia, etenkin virallisen osuuden jälkeen. Tietyt perinteet ovat edelleen voimissa, kuten Leijonahenki ja pukeutuminen pikkutakkeineen sekä pinsseineen.
Klubi pyrkii tukemaan ja kannustamaan ylistarolaisia nuoria muun muassa erilaisin stipendein sekä osallistumalla erilaisiin hankkeisiin, kuten KiTeNet-hanke verkkokiusaamista vastaan. Vanhuksia ja vammaisia klubi avustaa säännöllisesti erilaisin keinoin sekä pyrkii olemaan läsnä esimerkiksi joulujuhlissa. Klubi myös muistaa kaikkia edesmenneitä klubilaisia aina jouluisin hautakynttilöin sekä sankarivainajia ylläpitämällä sankarihautausmaata.
Klubilla on myös muita erilaisia hankkeita, kuten yhteisölle hankitut sydäniskurit tai Kyrönjoen kalakannan monipuolistaminen istutuksin. Klubilaiset avustavat mahdollisuuksien mukaan myös erityisessä tarpeessa olevia henkilöitä ja klubilaiset toimivat toisinaan hautaustoimituksissa kantajina tai ohjaajina. Auttamisen ja avustamisen keinot ovat moninaisia.
Ylistaron lionsklubi on aktiivisesti yhteydessä samaan lohkoon kuuluvien Isonkyrön, Vähänkyrön ja Laihian klubien kanssa. Vuosittain järjestetään muun muassa lohkon Leijonakisat, ilmakivääriammunnat ja keilauskisat sekä yhteisiä tapahtumia, joihin myös puolisot ovat tervetulleita."
Sidan senast uppdaterad 21.11.2022