Klubin mallisäännöt
Klubin mallisäännöistä (3.9.2020, PRH:n diaarinumero 2020/524040Y)
Klubien mallisäännöt on uudistettu. Uusissa mallisäännöissä on pyritty toteuttamaan klubien toiveita joustavuuden lisäämiseksi sekä etäosallistumisen sallimiseksi kokouksissa. Tärkeimpinä muutoskohteita ovat olleet.
Klubin hallitusrakenteen muuttaminen siten, että hallituksessa voisi minimissään olla vain 5 jäsentä. Enemmänkin on sallittu tarpeen mukaan.
Kuukausikokousten sijaan voi olla kuukausitapaamisia. Näinhän on monessa klubissa jo toimittu vaikka se ei aina ihan sääntöjen mukaista ole ollutkaan.
Etäosallistuminen klubikokouksiin, sääntömääräisiin kokouksiin ja ylimääräisiin kokouksiin. Tällainen tarve tuli erityisesti esiin viime kevään pandemia-tilanteessa.
Myös muita pienempiä kohtia on tarkistettu ja osin kirjoitettu uudestaan. Kannattaa ehdottomasti tutustua ja miettiä palvelisivatko nämä uudet mallisäännöt paremmin oman klubinne toimintaa. Huomioikaa kuitenkin ensin klubinne omat säännöt siitä, miten päätös muutoksista on tehtävä.
Jos mallisäännöt kelpaavat sellaisenaan klubillenne on kustannus vain 50 €. Jos haluatte niihin oman klubinne toimintaan paremmin sopivia muutoksia niin netin kautta muutos maksaa 100 € ja paperiversiona 180 €.
PRH:n sivuilta löytyy ohjeet sääntöjen muuttamisesta.
PRH:n hyväksymät klubin mallisäännöt (doc) (2020)
Lionsklubbens modellstadgar förhandsgrandskade (doc) (11.11.2020) av PHR
Sidan senast uppdaterad 14.12.2022