NSR:n hallinto ja säännöt
Pohjoismaista yhteistyötä koskevat päätökset tehdään neuvoston kokouksessa, jossa kunkin maan äänimäärä riippuu jäsenmäärästä. Taloudellisista ja sääntöasioista päätettäessä jokaisella maalla on tasan yksi ääni ja silloin päätös edellyttää yksimielisyyttä.
Pohjoismaiden moninkertaispiirien puheenjohtajat (CC) kokoontuvat muutaman kerran vuodessa käsittelemään yhteistyöasioita. Ryhmän puheenjohtaja tulee siitä moninkertaispiiristä, joka on NSR-kokouksen järjestämisvuorossa. Tämän kauden NSR-kokous tammikuussa 2024 on Norjan Gardermoenissa Oslon lähellä.
Yhteistyöasioiden jatkuvuuden takaamiseksi NSR:llä on työvaliokunta (NSR-OC), jossa jokaisella maalla on yksi edustaja. PCC Aarne Kivioja aloitti vuonna 2022 viisivuotiskauden valiokunnan jäsenenä. Työvaliokunnan puheenjohtajuus on NSR-kokouksen järjestämisvuorossa olevan moninkertaispiirin edustajalla, joten Aarne Kivioja tulee toimimaan kaudella 2025-2026 OC:n puheenjohtajana. Työvaliokunta valmistelee yhteisiä asioita puheenjohtajien (CC) kokoukselle ja neuvoston kokoukselle.
NSR-säännöt
NSR:n säännöt on viimeksi uudistettu Helsingin kokouksessa tammikuussa 2021. Pieniä tarkennuksia tehtiin 2023. Säännöt ovat kokonaisuudessaan luettavissa englanninkielisinä Lions-liiton jäsensivuilla kohdassa Suomen Lions-liiton säännöt, piirien ja klubien mallisäännöt sekä NSR-säännöt.
Säännöt on jaettu kahteen osaan: Constitution, joka sisältää varsinaiset säännöt, sekä By-Laws, joka sisältää ohjeet sääntöjen soveltamisesta. Lisäksi By-Laws-osa sisältää liitteet, joissa on kuvattuna vuoden toimintakalenteri, esimerkkiohjelma NSR-kokouksen kululle, NSR-yhteistyöhön liittyvien tehtävien kierto Pohjoismaiden kesken, NSR-koordinaattorivuoron kierto maittain, kansainvälisten projektien aikataulut sekä toiminnan vuorokaavio.
Constitution – NSR-säännöt
• NSR-yhteistyön tavoitteet ja rakenne
• NSR:n hallinnossa toimivien pohjoismaisten Lions-johtajien, komiteoiden ja työryhmien toimintaperiaatteet ml. kansainvälisen johtajan ja puheenjohtajien kokouksen toiminta
• Pohjoismainen kansainvälinen johtaja (ID) informoi kansainvälisen hallituksen päätöksistä kullekin Pohjoismaalle ja esiintyy kaikkien Pohjoismaiden puolesta.
• Puheenjohtajien kokouksia on kauden aikana vähintään neljä. Ensimmäinen on kansainvälisen vuosikongressin aikana, toinen syyskuulla yhteiskokouksena liitojen varapuheenjohtajien ja OC-ryhmän ollessa mukana, kolmas marras-joulukuussa ja neljäs NSR-kokouksen aikana tammikuussa. Lisäksi pidetään nettikokouksia.
• Yhteisten NSR-projektien valinta ja toimenpiteet. Projektit kestävät kaksi vuotta ja niihin haetaan usein avustusta myös LCIF:ltä. Tällä kaudella on alkanut Norjan vetämänä kestävän maanviljelyksen kehitysprojekti Ugandassa.
• Talouden hallinta yhteispohjoismaisella tasolla. Talous jakaantuu hallintoon ja palveluun eli aktiviteetteihin. Aktiviteettikuluista Suomen maksettava summa on 32 % koko vuosittaisesta maksusta.
• Sekä sääntöihin tehtävät muutokset että taloutta koskevat päätökset äänestetään siten, että jokaisella maalla on yksi ääni. Näitä koskevissa äänestyksissä vaaditaan yksimielisyys, jotta asian muutos tulisi hyväksytyksi.
• Muissa asioissa äänestäjien määrä (50 tai 51) päätetään Pohjoismaiden jäsenmäärän perusteella koko kaudelle kansainvälisen vuosikokouksen aikana pidettävässä puheenjohtajien kokouksessa.
By-Laws – NSR-ohjesääntö
• NSR-asioiden hoitaminen Pohjoismaissa lyhyesti.
• Suuntaviivat ja vastuut NSR-kokouksen järjestämisessä.
• Vuoden teema, joka esitellään NSR-kokouksen aikana tammikuussa.
• Seminaarit NSR-kokouksen aikana
• NSR-pääkokouksen eli neuvoston kokouksen suuntaviivat
• NSR:n työvaliokunnan kokoonpano ja toimenpiteet. Työvaliokunta kokoaa ja valmistelee NSR:n hallintoon kuuluvia asioita puheenjohtajien kokouksille ja neuvoston kokoukselle. Työvaliokunta kokoontuu NSR-kokouksen aikana ja pitää muina aikoina nettikokouksia.
• Puheenjohtajien kokoukset ja ryhmän puheenjohtajan velvollisuudet.
• NSR-koordinaattorin valinta ja tehtävät. Kansainvälisten vuosikongressien NSR-koordinaattorina on tällä hetkellä Björg Bára Halldórsdóttir Islannista.
• Hallinnollisen budjetin rakenne ja eri maiden maksuosuuksien muodostuminen. Maksut maksetaan jäsenmäärien mukaan, joten Suomen osuus on noin 44 % hallinnollisen budjetin loppusummasta.
• Kansainvälisten suhteiden toimenpiteet sekä yhteispohjoismaisten NSR-projektien järjestämisen periaatteet ja maksuosuudet. Suomen osuus vuosittaisesta NSR-projektimaksusta on 32 %.
By-Laws – NSR-ohjesääntö, Liitteet
• NSR-toimenpiteiden aikataulu kauden aikana
• NSR-viikonlopun malliohjelma
• NSR:ää koskevien vastuutehtävien kierto kausina 2020–2031. Tässä ovat mm. kansainväliset johtajat, koordinaattorit, NSR-kokousten kierto sekä työvaliokunnan puheenjohtaja ja sihteeri
•Yhteispohjoismaisten NSR-projektien aikataulu. Tällä kaudella on alkanut Norjan vetämänä kestävän maanviljelyksen kehitysprojekti Ugandassa.
Säännöt ovat englanninkielisinä Lions-liiton nettisivuilla jäsenosiossa. Lisäksi NSR:lla on omat yhteispohjoismaiset nettisivut osoitteessa lionsnsr.org
Lisätietoja: PCC Aarne Kivioja
Sidan senast uppdaterad 28.6.2023