Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Diabetesta torjutaan vapaaehtoistyöllä

Julkaistu:
Tänään 14.11. vietetään maailman diabetespäivää. Diabetes on Lions-järjestön palveluhaasteen viides kampanja. Monet lionsklubit ympäri Suomen ovat järjestäneetkin pitkin syksyä tapahtumia, joissa on muun muassa jaettu tietoa diabeteksesta, mitattu verensokeria ja havainnollistettu piilosokerin määrää elintarvikkeissa. 
Viime vuonna Lions-järjestön hyväntekeväisyyskohteisiin liitettiin kansantaudiksi yleistynyt diabetes. Sen torjuminen ja tiedon levittäminen siitä ovat mukana monen paikallisen lionsklubin järjestämissä tapahtumissa. 

Suomen Lions-liitto ry:n pääsihteeri Maarit Kuikka kartoittaa taustaa vielä kauemmas historiaan ja kertoo, että Lions-toimijat olivat työskennelleet diabeteksen puolesta jo tätä ennen eri puolilla maailmaa, sillä sairaudella on selkeä yhteys Lions-järjestön perinteiseen teemaan, näönsuojeluun.

-Keväällä 2017 sovimme yhteistyöstä ja tiedon vaihdosta Lions-liiton ja Diabetesliiton paikallisyhdistysten välillä, Kuikka kertoo.

Klubit ovat usein esillä maakunnissa järjestetyissä tapahtumissa ja tilaisuuksissa, joissa yksi teema voi olla esimerkiksi tietoisuuden levittäminen piilosokerista. Myös verensokerin mittauttaminen ja yleensä diabeteksen esillä pitäminen on koettu kiinnostavan yleisöä.

– Lionsklubit järjestävät paljon myös konsertteja, muotinäytöksiä sekä muita hyväntekeväisyystempauksia, joissa esimerkiksi lipputulot tai osa niistä saatetaan käyttää paikallisen diabetesyhdistyksen hyväksi, sanoo Kuikka.

Lue lisää diabetestyöstä lionstoiminnassa.