Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Kaj Kunnas: Hyvän tekeminen kumpuaa ilosta

Julkaistu:
.

Suomen Lions-liitto ei ollut tänä vuonna mukana Nenäpäivä-keräyksessä. Onhan takana oma, paljon työtä vaatinut Punainen Sulka -kampanja. Siitä huolimatta satakunta klubia osallistui myös Nenäpäivä-keräykseen.

Kaikki piirit eivät olleet raportoineet keräystulostaan vielä Nenäpäivään 10.11.2017 mennessä niistä yhteenvedon tekevälle Raimo Paapalle, mutta B-piiri on aivan omalla tasollaan:

Reijo Stedtin vetämänä B-piiri keräsi 18 500 euroa. Se saattaa olla puolet kaikkien klubien kokoamista varoista, Paappa kertoo

Nenäpäivän suoran TV-lähetyksen juontajista yksi oli Punainen Sulka-kampanjan sulkalähettiläänäkin ahkeroinut urheilutoimittaja Kaj Kunnas.

Hänellä ja puolisolla on takana rankka aika terveyshuolineen. Mikä saa niiden jälkeenkin panostamaan täysillä hyvän tekemiseen?

Keskellä studion kiihkeää valmistelukuumetta vauhdikas Kaj Kunnas pysähtyy:

- Kun itsellä on ollut hyvä elämä täynnä rauhaa ja yltäkylläisyyttä, on ollut vettä ja leipää ja kirjoja ja vaatteita eikä niskaan ole tullut pommeja eikä tuhokaasuja, niin kyllä se siitä ilosta ja kiitollisuudesta kumpuaa, hän toteaa painokkaasti ja lisää:

- Toivoisin, että maailmassa jakauma olisi edes vähän tasaisempi ja kaikille saataisiin ihmisarvoiset olot. Jos sitä pystyy edes vähän ja jollakin lailla tekemisillään tasoittamaan, niin siitä tulee hyvä mieli.

- Nimenomaan tänään voidaan auttaa, ja siksi tänään se tehdään, sitku-elämän (sitten kun) nytku-elämään (nyt kun) vaihtanut Kunnas toteaa ja syöksähtää vetämään TV- illan ensimmäisen osion eli Urheilushown.

Teksti: Thorleif Johansson

Kuva: Antti Tuomikoski