LCIF sai kahdeksatta kertaa neljän tähden luokituksen
Hyvät lionit,
Olen iloinen voidessani kertoa teille, että yhdysvaltalainen vapaaehtoisjärjestöjä arvioiva Charity Navigator on myöntänyt Lions Clubs Internationalin säätiölle (LCIF) - meidän säätiöllemme - sen kahdeksannen peräkkäisen neljän tähden luokituksen, joka perustuu taloudelliseen tilanteeseen, vastuullisuuteen ja avoimuuteen.
Vain neljä prosenttia Yhdysvaltain hyväntekeväisyysjärjestöistä on ansainnut tämän luokituksen. Olen ylpeä saavutuksestamme ja kiitollinen siitä, että voimme jatkaa lahjoittajien vakuuttamista siitä, että 100 prosenttia heidän taloudellisista lahjoituksistaan rahoittaa LCIF-ohjelmia, jotka mahdollistavat, että te voitte palvella apua tarvitsevia.
Kun jaamme tarinamme muiden kanssa, me luomme verkostoja, opimme uutta ja moninkertaistamme kykymme muuttaa maailmaa. Nyt kun olemme käynnistäneet toisen vuoden Kampanja 100: LCIF:n palveluvoimaa -aloitteessa, kerrotaan ylpeyttä tuntien tarinoita ihmisistä, joita olemme pystyneet palvelemaan, kiitos meidän säätiömme antaman tuen. Jokainen kertomamme tarina ja jokainen LCIF:lle lahjoitettu dollari muuttaa ihmisten elämän kun kasvatamme palvelun vaikutustamme, taistelemme diabetesta vastaan ja laajennamme maailmanlaajuisia avustuskohteitamme ottamalla mukaan lapsuusiän syövän, nälän helpottamisen ja ympäristön.Onneksi olkoon LCIF:lle ja teille kaikille, hyvät lionit. Yhdessä me muutamme maailmaa.
Ystävällisin terveisin,
Gudrun Yngvadottir
Puheenjohtaja
Lions Clubs International Foundation