Leijonilla on vesi kielen päällä Qstockissa
Oulussa rokataan parhaillaan pohjoisen Suomen suurimmilla festareilla Qstockissa. Menossa mukana ovat ensimmäistä kertaa myös paikalliset lions-toimijat, jotka vievät eteenpäin Leijonat puhtaan veden puolesta -hankkeen asiaa.
Näkyvyys on taattu, sillä teltta sijaitsee heti pääporttien ja vesipisteen läheisyydessä.
- Kun lämpömittari näyttää yli +30 astetta, on helppo puhua puhtaiden vesien tärkeydestä, Jan Sormunen toteaa naurussa suin.Hän on jakanut monen kävijän kanssa myös vanhemmille tutun aiheen: teinien pitkät suihkut. Yhteisesti on todettu, että niistä riittää puhetta perheissä varsinkin vesilaskun saapuessa. Pisteellä onkin jaettu myös vinkkejä veden säästämiseen ja ruokahävikin pienentämiseen.
Lions-toimijoiden näkyminen festareilla on saanut vain positiivista palautetta. Monelle se, että ympäristö on yksi lionien palvelukohteista, on ollut aivan uusi asia.
Tosiasiat purevat. "Syötkö kalaa?" kysymykseen saa yleensä myöntävän vastauksen. Kun siihen jatkaa: "Arvaa mitä tulet samalla tulee syöneeksi yhden vuodessa? Tupakantumpin", niin vaikutus on taattu.
Qstockissa puhtaat vedet ovat kiinnostaneet kaiken ikäisiä, ja kampanjalogon on ottanut siirtotatuointina jo liki sata festarikävijää lapsista raavaisiin miehiin.
Vesileijonan ihoonsa ottaneille on vinkattu, että kuva omasta tatskasta kannattaa jakaa somessa tunnuksella #puhtaatvedetlions.
Odotamme siis huikeaa näkyvyyttä somessa!
Lionit jalkautuvat ensimmäistä kertaa festarikansan pariin Qstockissa puhtaiden vesien vesien puolesta. Motiivina on Ympäristöministeriön rahoittama hallituksen kärkihanke Leijonat puhtaan veden puolesta, jonka avulla pyritään lisäämään tietoisuutta oman toiminnan vaikutuksesta vesistöihin.
Qstockissa lionit tekevät yhteistyötä Oulun ammattikorkeakoulun kanssa. OAMK tarjoaa tänäkin vuonna paikalla olijoille raikasta vettä. Kahtena päivänä jaossa on 70 000 litraa elämän eliksiiriä omiin pulloihin.
Puhtaat vedet -hankkeen piste löytyy OAMKin vesitankin läheisyydestä. Qstockissa vesileijonat eivät pukeudu lions-tapahtumista tuttuihin keltaisiin huomioliiveihin, vaan heidät tunnistaa kampanjan logon kuvittamista huiveista ja vapaamuotoisen sinivalkoisista asuista.
Jotta sanoma tarttuisi kunnolla, Puhtaat vedet -pisteeltä saa ihonsa koristeeksi kampanjan logon siirtotatuointina. Tukensa kampanjalle voi osoittaa jakamalla kuvan kuvan itsestään ja tatuoinnista sosiaalisessa mediassa tunnuksella #puhtaatvedetlions.