Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Varapuheenjohtajaehdokkaat nettipaneelissa

Julkaistu:

Suomen Lions-liiton varapuheenjohtajaehdokkaiden Aarne Kiviojan ja Matti Reijosen vaalipaneeli pidettiin 23.5.2018 suorana netissä GoToWebinar-lähetyksenä.  

Tekniikka hoidettiin Malmin toimistolta, mutta päähenkilöt eli itse ehdokkaat saivat istua kotisohvillaan. Arvion mukaan kahden tunnin lähetyksellä oli kaikkiaan satakunta seuraajaa, joillakin ruuduilla kun oli ainakin lyhytaikaisesti useampia keskustelun kuuntelijoita.

Paneelin juontajana – moderaattorina - Malmilla toimi Liiton koulutusjohtaja Varpu Ylhäinen ja tekniikasta vastasi Antti Forsell. Nettipaneeli järjestettiin nyt toisen kerran. Vuosikokousviikonlopun ohjelmaan Oulussa kuuluu ehdokaspaneeli paikan päällä.

Nettipaneelissa kumpikin ehdokas vastasi jokaiseen kysymykseen ja kumpikin sai vuorotellen vastata ensimmäisenä. Aluksi molemmat ehdokkaat saivat lyhyesti esittäytyä ja lopuksi molemmille varattiin kaksi minuuttia aikaa yhteenvedolle.

Ennakkoon Varpulle oli kentältä lähetetty kymmeniä kysymyksiä. Osin yhdisteltynä kaikki ennakkoon tulleet kysymykset esitettiin ja ehdittiin käsitellä. Kysymyksistä esitettiin myös ruotsiksi ja osa englanniksi.

Lähetyksen aikana esitettiin suoraan netissä noin kymmenen kysymystä, joista Timo Auranen esitti lyhyin väliajoin puolet.  Muut kysyjät olivat: Reijo Lumme, Pentti Mäkinen, Pirkko Vihavainen, Heikki Tuomala ja Anne Sokka-Tuomala.

Viestikenttään lähetettiin seitsemän kysymystä: Jukka Kärkkäinen, Kati Arkkila, Heimo Potinkara, Taru Rytkönen, Seppo Ratilainen, Anja Hirvelä ja Gurli Dumell.

Muutama kysymys ja vastaus

Tähän jutun loppuun on koottu muutama kysymys vastauksineen lyhyesti. Koko paneeli löytyy alla olevasta linkistä.

Malmin talon tulevaisuudesta kysyttiin useammassakin kysymyksessä. Aarne Kivioja (AK) kaipaa lisäselvityksiä: ”Avoimet kysymykset on ensin selvitettävä”. Matti Reijosenkin (MR) mielestä asia olisi selvitettävä ja ”edellisen vuosikokouksen päätöksen mukaisesti tilanne olisi rauhoitettava pariksi vuodeksi.”

Tulisiko Liittotasolla olla aktiviteettejä? MR: Liitolla ei tarvitse olla omia aktiviteettejä. Liitto voi käynnistää ja tukea niitä, mutta itse aktiviteettejä sen ei tarvitse järjestää. AK: Isoissa hankkeissa tulee toimia yhdessä kuten Punaisessa Sulassa ja Ratnapuran silmäsairaalahankkeessa. Niissä tarvitaan Liittoa ja koko maan leijonaorganisaatiota.

Miksi juuri Sinut pitäisi valita?  AK: 1) Perehdyn asioihin, 2) minulla on perustietoa ja 3) olen ollut johtajatyyppisissä tehtävissä. MR: 1) Pohdin asioita eri puolilta, 2) teen johtopäätökset ja 3) päätökset tehdään ko. päättävissä elimissä.

Mitkä ovat Liiton tärkeimmät viestintäkanavat? MR: Kotisivut ja Facebook. Siinä ne kaksi tärkeintä.  AK: Kuukausittain lähetettävät uutiskirjeet. Piirikuvernööri lähettää sen aina kuukausittain. Liiton puheenjohtaja lähettää uutiskirjeen satunnaisesti, mutta kun se tulee, siinä on asiaa. (Toimittaja Antti Tuomikosken kommenttina todettakoon, että kumpikaan ehdokkaista ei edes viitannut LION-lehteen /printtilehteen/. Vuonna 2014 silloinen varapuheenjohtaja Jari Rytkönen ja viestintäjohtaja Thorleif Johansson tekivät tutkimuksen Lions-liikkeen viestinnästä ja sen tehokkuudesta. Silloin LION-lehteä luki n. 80 % jäsenistä. Sen lisäksi tutkimuksessa lehteä ilmoitti vähintään silmäilevänsä 15 % jäsenkunnasta, joten joka numeroa luki tai silmäili ainakin 95 % jäsenkunnasta. Viestinnän ammattilaisten keskuudessa LION-lehteä pidetään merkittävänä tiedonvälittäjänä omalle jäsenkunnalleen.)

Ja päätettäköön tämä juttu tulevan puheenjohtajan Pirkko Vihavaisen kysymykseen tulevalle lähimmälle yhteistyökumppanilleen. Millaisena johtajana Sinut kautesi jälkeen tullaan muistamaan?  AK: ”Sain jotain hyvää aikaan eikä huipulla tuullut.”  MR: ”Jätän Liiton paremmassa kunnossa kuin mitä se oli itselleni annettuna.”

Teksti: Antti Tuomikoski

Kuvat: Antti Tuomikoski, Matti Reijosen kotialbumi ja kansikuva Liiton nettisivuilta


Kuuntele nettipaneelin tallenne

Tallenteen kuunteleminen vaatii rekisteröitymisen järjestelmään.