Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Joulukuun 2021 uutiskirje

Julkaistu:

”Ei kuulu mulle”

Mieleeni palautui tapaus, jossa pikkupojat olivat lähteneet ylittämään moottoritietä, eikä autoilijoilla ollut kykyä pelastaa tilannetta. Niinpä toinen pojista jäi auton alle ja menehtyi.

Miltä sinusta olisi tuntunut, jos yhdessä muiden autoilijoiden kanssa olisit kyennyt pysäyttämään liikenteen, ja nähnyt molempien poikien kiitollisuuden? Miltä sinusta olisi tuntunut, jos olisit näin voinut pelastaa täysin ventovieraat ihmiset?

Se olisi tuntunut hyvältä ja antanut toiveikkaan hyvän olon tunteen. Meidän lionien tehtävä on auttaa ihmisiä löytämään itsestään sen hyvän, jota jakamalla toivo inhimillisyydestä säilyy – auttajalla ja avun saajalla.

Raimo Sillanpää

Liiton katastrofirahasto kaipaa tukeasi

Suomen Lions-liiton katastrofirahaston tarkoituksena on tukea katastrofien ja suuronnettomuuksien uhreja kotimaassa ja ulkomailla. Vuosien aikana rahaston varoja on kulunut enemmän kuin olemme tiliä pystyneet kartuttamaan.

Siksi Lions-liiton vuosikokouksessa 2021 päätimme, että katastrofirahastoa kartutetaan vapaaehtoisella tukimaksulla 5 euroa per jäsen, jotta jatkossakin voimme vastata kotimaassa ja maailmalla olevaan hätään riittävän nopeasti ja vahvasti. Maksu osoitetaan liiton katastrofitilille, tili nro FI 54 8000 1970 8298 84, viestikenttään "klubin nimi", "katastrofirahasto" ja mahdollinen "rahankeräyslupa", jos varat on kerätty yleisöltä Liiton hakemalla Poliisihallituksen luvalla.

Vapaaehtoinen katastrofimaksu ei kerrytä klubin ns. Melvin Jones – krediittiä.

ALERT-ryhmä, PID Heimo Potinkara, puheenjohtaja

Levollista joulunaikaa teistä jokaiselle!

Joulun alla elämme auttamisen sesonkiaikaa, sillä moni klubi järjestää konsertteja, myyjäisiä, markkinoita ja keräyksiä juuri nyt. Muistutan lionslogon käyttämisestä kaikessa tekemisessämme. Tekevä näkyvä lion toimii luotettavan järjestömme tunnusten kera. Kentällä toimiessamme huolehdimme tietenkin turvallisuudesta: Otamme rokotukset, osallistumme terveinä, ohjaamme turvaväleihin ja hygieniaan. Voimme myös hyödyntää koronapassia tapahtumissamme. Lisätietoa: https://stm.fi/koronapassi

Joulun lähetessä vuosi 2021 kulkee kohti loppuaan ja on oiva hetki tarkastella klubiemme kauden puoliväliä. Olemmeko toimineet suunnitelmiemme mukaan? Keitä olemme auttaneet ja miten? Olemmehan raportoineet tehdyt tunnit ja autetut henkilöt MyLioniin sekä kirjoittaneet paikallislehteen ja SOME:een tekemisistämme? Jäsenraportin klikkaaminen MyLCI:ssa, sekin hoidetaan kuntoon - ennen uuden kalenterin käyttöönottoa on hyvä taputella vanha vuosi pakettiin.

Joulunpyhinä on lupa levätä, nauttia ja iloita syksyn aikana tehdystä työstä. Olemme me verratonta joukkoa! Levollista joulunaikaa teistä jokaiselle!

Sanna Mustonen, puheenjohtajanne

Uudet aktiivit

Klubeissa ja piireissä ja etsitään uusia aktiiveja. Seuraajasi löydät parhaiten omalla positiivisella asenteella ja kertomalla hyvistä kokemuksistasi. Kun olet lunastanut lupauksesi ja luotat lioniin, jolle aiot luovuttaa tehtäväsi, on tavoite täyttynyt. Kaikkea vastuuta ei pitäisi sälyttää presidentille ja piirikuvernöörille.

Vapautus perustamis- ja liittymismaksuista

Lue lisää

Webinaarit

Kuukauden teemawebinaarien tallenteet löytyvät täältä. Joulukuun teeman Palveluhalu ja ihmisläheisyys -webinaariin 15.12. klo 18 voit ilmoittautua tästä. Tammikuun teeman mukaan 27.1. klo 18 on vuorossa Kansainvälisyys, johon voit ilmoittautua tästä.

Vuosikokous 2022

Aloitteet 2022 vuosikokoukselle on jätettävä viimeistään 17.1.2022 klo 15.45. Lataa lomake (Klubialoite/Teema-aloite/ vuosikokouspaikkahakemus) ja ohjeet tästä.

Liiton puheenjohtajahakemukset kaudelle 2022–2023 on jätettävä viimeistään 17.1.2022 klo 15.45. Lue lisää.

NSR-kokous järjestetään virtuaalisesti

NSR CC-board eli pohjoismaiden moninkertaispiirien puheenjohtajat tekivät tänään päätöksen tammikuun NSR-kokouksen muuttamisesta virtuaaliseksi johtuen koronapandemiatilanteesta.

Pohjoismainen NSR-kokous oli tarkoitus järjestää Islannissa 21.-22.1.2022. Kokous järjestettiin myös viime talvena ensimmäistä kertaa virtuaalisesti Helsingistä.

Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin lionien pohjoismaista yhteistyötä toteutetaan Pohjoismaisessa yhteistyöneuvostossa, NSR, Nordiska samarbetsrådet.

Hei diabetesosaaja!

Ensimmäinen yhteispohjoismainen NSR-diabeetikkonuorten leiri ”Type 1 Diabetes Lions Nordic Youth Camp” järjestetään Tampereen Varalassa 16.-23.7.2022. Etsimme muutamaa diabeteshoitajaa tai diabeteksen hoitoon perehtynyttä terveydenhoitajaa/sairaanhoitajaa toimimaan nuorten omahoidon tukena leirin aikana. Leirikielenä on englanti. Panoksesi voi olla yksittäinen päivä tai pidempi osa viikon kokonaisuudestamme. Pääset kokemaan kansainvälisen tuulahduksen kotinurkilla ja jakamaan upean nuorisoleirielämyksen!

Toivomme yhteydenottoasi 31.1.22 mennessä: anita.tihverainen@gmail.com.

Ihmisläheisyys ja palveluhalu

Ihmisläheisyys ja palveluhalu ovat lionstoiminnan tärkeitä arvoja. Lionstyötä tekeviä pitäisi olla helppo lähestyä palvelutehtävissä ja tapahtumissa. Toisen huomioon ottaminen ja yhteistyö arjen tilanteissa ja toiminnassa on lioneille tärkeää. Lionstyö on lähellä ihmistä ja palvelu yhdistää lionsklubeja. Palveluhalu on sitä, että haluamme aidosti auttaa apua tarvitsevia. Palvelu on sydämestämme lähtevä halu auttaa. Lioneina ja leoina palvelemme, jotta näemme yhteisömme inspiroituneena, hyvin toimivana ja parempana kuin aikaisemmin. Uskomme, että suurimmatkin haasteet voidaan voittaa ystävällisten tekojen voimalla. Omasta ajasta antaminen antaa samalla itselle hyvän mielen. Maailmassa 1,4 miljoonaa toisista ihmisistä välittävää miestä ja naista palvelevat yhdessä pysyvän vaikutuksen tekemiseksi ja yhä useamman ihmisen elämän muuttamiseksi paremmaksi.

DG Helinä Marjamaa

Klubitarinat

Uutiskirjeeseen tarkoitettuja klubitarinoita on kertynyt runsaasti. Lions Club Karjalohja-Sammatti on tukenut eri tavoin paikallisia päiväkoteja.

Lions-johtaminen on oman kokemukseni mukaan vuorovaikutteista sosiaalista toimintaa

– HEIKKI MÄKI, Suomen Lions-Liiton varapuheenjohtaja.

”Katson, että RLLI-valmennukseen kannattaa lähteä, jos olet kiinnostunut omien taitojesi kehittämisestä. Leijonissa palvelun ja johtamisen matka on usein pitkä ja tällainen valmennus antaa eväitä koko tuolle matkalle. Saat oppeja laadukkaampaan esiintymiseen ja vuorovaikutukseen sekä johtamiseen. Sain itse myös hyvää palautetta omista vahvuuksista ja heikkouksistani. Eväitä edelleen kehittymiseen.

Uskon valmennuksen antavan rohkeutta ottaa vastaan vaativampia johtamistehtäviä. Omien taitojen kasvaessa myös luottamus niiden soveltamiskykyyn nousee.

Kaiken tämän lisäksi saat uusia ystäviä, joiden kanssa keskustella Lions asioiden lisäksi muistakin jutuista. Lisäksi monet samaan aikaan kurssilla olleista leijonista ovat toimineet kanssani myös lions-johtajina piireissä ja liitossa. Yhteistyö siis jatkuu paljon valmennuksien hetkiä pidempään.

Suosittelen RLLI-valmennusta. Se on toiminut erinomaisena pohjana tiellä piirikuvernööriksi ja nyt liiton johtajatehtäviin.”

Alueellisten lionjohtajien koulutusinstuutin työpaja järjestetään 11.2.-13.2.2022 Tampereella. Etävalmennuspäivät ovat 3.2.2022 ja 17.2.2022.

Hakuaika on 8.11.2021 - 7.1.2022

ILMOITTAUDU TÄÄLLÄ: https://link.webropolsurveys.com/EP/CFEC10E005078AAF

Lisätietoja täältä:

lions.fi/koulutus/rlli2022
Koulutusjohtaja Aarno Niemi
aarno.niemi@lions.fi

Partiolaisten Kajo finnjamboree

Kajo finnjamboreelle Hämeenlinnan Evolle, kesällä 2022 odotetaan 15 000 partiolaista.

Kuvernöörineuvosto suosittelee Lions-klubeja mahdollisuuksiensa mukaan tukemaan leirin stipendirahastoa. Stipendit myönnetään perheen tulojen ja sosiaalisen tilanteen perusteella.

Klubi voi kohdistaa avustuksen esimerkiksi tietyn kunnan tai postinumeroiden alueelta tuleville hakijoille. Partio raportoi Lionsklubeille, monelleko henkilölle avustuksella mahdollistettiin leirikokemus ja paljonko avustusta käytettiin. Lionsklubit maksavat kyseisen summan (esim. 125, 250 tai 500 euroa) Partiolle vasta sen jälkeen, kun avustus on myönnetty.

Klubi voi tehdä sitoumuksensa tästä linkistä

Maskiaktiviteetti saa nyt jatkoa!

KORONA TUNTUU VAAN JATKUVAN JOTEN VIELÄ KANNATTAA MASKEJA KÄYTTÄÄ.

Tarjouksemme maskien suhteen on parempi kuin koskaan ennen.

Maahantuoja Lakkapää Oy tarjoaa nyt IIR luokitettuja maskeja, yksittäispakattuja, 50 kpl laatikoissa Lions-liiton klubeille myytäväksi hintaan 10-13 € € per laatikko

Laatikon ostohinta on 5 €.

Siis jokaisesta laatikosta jää lioneille tuottoa 5-8€.Kuten viimeksikin aktiviteetin tuotto lahjoitetaan Lastenklinikoiden kummien kautta syöpää sairastaville lapsille. Luonnollisesti varat voi käyttää myös muuhun klubin haluamaan tarkoitukseen.

Toimintamalli on seuraava sama kuin ennen

-Klubi kerää jäseniltään tilaukset ja lähettää kokonaistilauksen suoraan maahantuojalle sähköpostilla tai tekstiviestillä.

Tilaukseen tarvitaan seuraavat tiedot:

Klubin ja tilaajan nimi, tilaajan puhelinnumero ja sähköpostiosoite ja TOIMITUS-/Laskutusosoite (sekä klubin Y-tunnus)
HUOM! Rahdin osuus per tilaus on 5,90 €. Maksuehto on 30 pv netto. Toimitusaika on noin 7 päivää.

Tilauksen lähetysosoite sähköpostilla: petri.saarenkangas@lakkapaa.com
tekstiviestillä numeroon: 0400215435

Mikäli klubisi tukee tällä aktiviteetilla Lastenklinikoiden kummien työtä niin saatu tuotto 5-8 € / laatikko maksetaan kummeille sovitun systeemin mukaisesti.

Lisätietoja: Veikko Teerioja, puh. 0400 410793
veikko.teerioja@gmail.com

Lastenklinikoiden kummit

Lastenklinikoiden Kummien järjestämä Joulu Mielelle-konsertti esitetään 12.12 MTV 3 :llä. Mukana konsertissa toistakymmentä Suomen ykkösesiintyjää. Mukana myös Lionit noin vajaan minuutin mittaisella klipillä, jossa Liiton edustajat yhdessä elävän Teemu-nallen kanssa toivottavat syöpälapsille paranemista.

Sain kuulla, että N-piirin LC Vantaa/Komeetat järjesti 7.11 jälleen perinteisen suurkonsertin Korsossa tällä kertaa syöpälasten hyväksi. Lahjoitussumma on toistaiseksi suurin yksittäinen lahjoitus 7000 euroa.

Hyvän Mielen konserttien järjestelyt helmi-huhtikuulle 2022 ovat jo useassa piirissä vahvasti työn alla. Muutkin piirit tulevat perässä. Näyttää siltä, että luovumme 5 suurkonsertista ja teemme piireissä yhteensä toistakymmentä pienempää konserttia.

Lisätietoja Veikko Teerioja p. 0400 410793 tai veikko.teerioja@gmail.com

Leijonaemot

Leijonaemoilla on käynnistynyt erityislapsiperheille suunnattu Jouluruokakassi-keräys.

Kiitos, sinä ruokakassin lahjoittaja! Tällä pienellä teolla saat aikaan enemmän kuin uskot. Saat hymyn huulilleni hetkellisesti, ensimmäistä kertaa viikkoihin. Saat lapsille aikaa keinua ja pelata jalkapalloa sen sijaan että viettäisimme tuon ajan kaupassa ruokaostoksia tehden. Ajattelen jo nyt tulevaa jouluamme, haaveilen lämmöllä tuota ruokakassia ja ajattelen erityisesti sinua, lahjoittaja. Näin kirjoittaa eräs äiti.

Jos mietit, mihin tänä vuonna klubi lahjoittaa tai mihin itse voit pienen joulumuistamisen antaa, valitse Leijonaemot ry ja Jouluruokakassi erityislapsiperheelle. Avaa siis linkki ja katso miten toimit !!
Tämä apu menee varmasti perille ja tulee tarpeeseen.

Lisätietoja Veikko Teerioja p. 0400 410793 tai veikko.teerioja@gmail.com

Lions-arvat

Lisätietoja Hilve Reijonen p. 040 7656948 tai hilve.reijonen@gmail.com.

Jokaisen arvan ostajan kannattaa rekisteröidä arpansa vaikka siinä ei voittoa olisikaan. Vain rekisteröimällä arvan osallistuu päävoittojen eli 3 kpl matkalahjakorttien arvontaan. Arpojen rekisteröinti tapahtuu osoitteessa www.lions.fi. Rullaa etusivua kohtaan kiinnostavaa jäsenille ja löydät kohdan rekisteröi Lions-arpasi tässä.

Vielä haluan muistuttaa, että myymättömät arvat tulee palauttaa palautuskuoressa 3.2.22 mennessä. Tämän jälkeen palautuneita arpoja ei enää hyvitetä vaan klubi lunastaa arvat omaan käyttöönsä.

Lions-joulukortit

Lisätietoja Hannele Tanner-Penttilä p. 0400320753, tannerpenttilä@gmail.com

Tämän uutisviestin tullessa julki on vielä jokunen päivä aikaa tilata Joulukortit Lionsverkkokaupasta. Viimeinen postituspäivä joulukorteille on 19.12 jolloin ne vielä ehtivät perille.

Elämisentaitoja Lions Quest

Saimme syyskauden aikana toteutettua 6 Elämisentaitoja Lions Quest -koulutusta: peruskoulutukset Espoossa, Kuopiossa ja Jyväskylässä sekä liikuntaseurakoulutukset Turussa ja Vaasassa. Lisäksi järjestimme ruotsinkielisen peruskoulutuksen Kirkkonummen Gesterbyn koulun opettajille. Koulutuksista saadut osallistujapalautteet olivat jälleen erinomaisia.

Joulukuun LION-lehdestä on luettavissa mm. haastattelu Quest-koulutettavasta numero 21 000. Lehdestä on myös leikattavissa mukaan kevään koulutuskalenterimme. Kalenteri löytyy myös osoitteesta

https://www.lions.fi/lions-quest/lionsklubilaiselle/koulutuskalenteri-2021-2022/

Lämmin kiitos niin kouluttajille, koulutusten vastuuhenkilöille kuin rahoitusta tarjonneille klubeille syyskauden hyvästä ja arvokkaasta työstä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi!

Lasten Leijonahiihto

Vielä ehtii! Vielä ehtii! Vielä ehtii! Vielä ehtii!

Olisi korkea aika ryhtyä toimeen, jos ette vielä ole tehneet klubipäätöstä Lasten Leijonahiihdon järjestämisestä. Vielä ehtii hyvin järjestämään lasten leijonahiihdot omalla paikkakunnalla tämän talven aikana, luntakin näyttää tulevan. Ohjeistus löytyy Lions-liiton kotisivuilta ja minultakin voi kysellä, jos järjestämisessä on epäselvyyttä.

SUURI KIITOS niille klubeille, jotka ovat järjestäneet, tai tehneet päätöksen järjestää, lasten iloisen hiihtotapahtuman.

Muistakaa klubit, tämän tapahtuman yhteydessä teillä on oiva tilaisuus rekrytoida uusia nuoria jäseniä, koska lasten vanhemmat ovat mukana tapahtumassa.

Ilmoittakaa järjestämisestä minulle, niin saan kerättyä koko maata kattavan tilaston tapahtumasta. Kiitos!

Lasten Leijonahiihdon vastaava
PDG Erkki Lappi
erkki.lappi@ekinmuovi.fi
+358400557136