Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Tammikuun 2022 uutiskirje

Julkaistu:

Intoa uuteen vuoteen

Uusi vuosi alkaa lupauksin ja tuorein suunnitelmin – kajastaahan tulevaisuus edessämme puhtaana kankaana mille maalata ja edessä siintää vain mahdollisuuksia.
Me lionit voimme myös aloittaa vuoden 2022 täynnä intoa ja energiaa. Toimintakausi on vasta puolessa ja ehdimme mainiosti toteuttaa monta hienoa aktiviteettia kauden kakkopuoliskolla. Erityisesti osallistumista Lastenklinikoiden kummit yhteistyöhön on hyvä suunnitella nyt. Paikallisesti järjestetyt konsertit tai muut tapahtumat tuottoineen, tukevat pienten syöpäpotilaiden pärjäämistä ja syöpätutkimusta, kuten olemme kumppanuussopimuksella tavoitteeksi asettaneet.

Uuden vuoden alettua moni suomalainen pohtii myös omaa osallistumistaan yhteisössään. Tipattoman tammikuun ohessa epäitsekäs toiminta muiden hyväksi houkuttelee. Nyt onkin hyvä hetki kutsua naapuri tai työ/harrastuskaveri tutustumaan lionstoimintaan. Olemme yhdessä arjen sankarijoukko, joka saa aikaan paljon. Kartoittakaahan tuttavapiiriänne ja tarjotkaa mahdollisuus palvelutyöhön myös tuntemattomalle. Kysymällä mukaan ei menetä mitään! Aktiviteettiin mukaan tulo on oiva tapa aloittaa lionstoiminta – palveluahan me tuotamme!

Intoa uuteen vuoteen 2022 toivottaen,
Puheenjohtajanne

Sanna Mustonen

Alla olevalla painikkeella pääset ilmoittautumaan klubisi viestintävastaavaksi. Olisi myös palkitsevaa saada palautetta tähän uutiskirjeeseen. - Kiitos.

Klubitarina

Tässä kuukauden suomenkielinen klubitarina vauhdikkaat naiset - LC Rovaniemi/Ronjat. Ruotsinkielisiä tarinoita otettaisiin kiitollisina vastaan.

Webinaarit

Kuukauden teemawebinaarien tallenteet löytyvät täältä. Tammikuun teeman Kansainvälisyys-webinaariin 27.1. klo 18 voit ilmoittautua tästä. Helmikuun 24. klo 18 on vuorossa Paikallisuus ja talkootyö -webinaari, johon voit ilmoittautua tästä.

LIONS2030: Unelmista tavoitteita ja strategiasta suuntaa

Joululomalla lapsille iltasatuja lukiessa kohdalleni osui strategiatyöhön ajankohtainen lainaus Lewis Carrollin kirjasta Liisa Ihmemaassa, kun Irvikissa neuvoo Liisalle tietä, ”Jos et tiedä minne olet menossa, niin kaikki tiet vievät perille.” Vastaavasti meidänkin toiminnassamme on tärkeää tietää suunta, johon haluamme tulevaisuudessa edetä.

Lions-liiton strategiatyöryhmä, LIONS2030-tiimi, on päässyt vaativan mutta innostavan työnsä alkuun. Itse ajattelen, että on aina seksikästä olla luomassa jotakin uutta, kuten nyt entistäkin parempaa, innostavampaa ja vaikuttavaa lions-toimintaa tulevaisuudessa. Jo nyt tiedostamme, että haasteeksi muodostuu työn laajuus ja sen konkretisoiminen jäsenille ja klubeille, mutta olemme valmiita haasteeseen ja haluamme osallistaa koko jäsenistön tuomaan ajatuksensa ja näkemyksensä mukaan tähän työhön. Esimerkiksi ensi kesänä Kouvolassa Lions-liiton vuosikokouksessa jokaisella on mahdollisuus osallistua strategiamme määrittelyyn ja lähestymme kaikkia klubeja ja jäseniä ottamaan kantaa tulevaisuuteemme.

Keskitytään näkemään mahdollisuuksia ja löytämään ratkaisuja toimintaamme, tai kuten Zig Ziglar asian sanoo, ”Esteet ovat asioita, joita näemme, kun irrotamme silmämme päämäärästä.” Onnistunut strategiatyö tarvitsee rohkeutta ja päämäärätietoisuutta, jotta varmistamme toimintamme elinvoimaisuuden ja laajan palvelutarjontamme jatkuvuuden tulevaisuudessa. Jokaiselle meille jäsenelle se on myös tilaisuus olla avoin ja kokeilla uusia asioita klubeissamme ja aktiviteeteissamme.

Kiusaamisesta terveeseen nettikäytökseen

Kevätkauden KiTeNet- avauswebinaari 20.1.2022 klo 18 keskittyy tilannekatsaukseen ja vanhempainillan toteutukseen. Webinaari tulee myös tallenteena kampanjan sivuille. Ilmoittaudu tästä.

Ohjelma:

Tervetuloa
Ovatko kevään tilaisuudet mahdollisia?
Kampanjan tilanne
Esimerkkivideo: vanhempainillan toteutus
Vanhempainillan kokemuksia
Kysymyksiä ja vastauksia

Kysymyksiä voi lähettää etukäteen osoitteella hpsantto@gmail.com.

RLLI työpajan ajankohta on muuttunut

Koronatartuntojen määrän (Covid-19) kasvun johdosta RLLI työpaja ja siihen liittyvät etävalmennukset siirretään uuteen ajankohtaan.

Työpajan uusi ajankohta on 13-15.5.2022 ja etäpäivät ovat 5.5.2022 ja 19.5.2022. Työpajan paikka tulee muuttumaan, koska Tampereen hotellit ovat varattuja muihin tapahtumiin.

Hakuaikaa jatketaan 2.4.2022 saakka ja jo tehdyt hakemukset ovat edelleen voimassa.

Instituutti järjestetään hybridimuotoisena, eli ennen työpajaa on etäluentoja ja työpajaviikonlopun aikana keskitytään taitoasioiden harjoitteluun. Työpajaan otetaan 48 lionia tai leoa.

Kannustan kaikkia lioneita ja täysi-ikäisiä leoja hakemaan työpajaan. Kauden 2022-23 virkailijoille tämä työpaja on erittäin hyvää valmentautumista omaan kauteen.

RLLI - Regional Lions Leadership Institute -työpaja perustuu päämajan alueellisen lionjohtajien instituutin materiaaleihin, mutta järjestetään Suomessa omaan toimintaympäristöömme sopeutettuna. Työpajasta saat taitoja myös työelämään ja muihin tilanteisiin, joissa tarvitaan johtajuutta ja johtamisen taitoja, koska valmennuksen aiheet ovat pääosin yleisellä tasolla sovellettavissa. Koulutus on avoin kaikille leijonille ja täysi-ikäisille leoille, jotka ovat kiinnostuneet henkilökohtaisten johtajuustaitojensa kehittämisestä.

Aarno Niemi
Koulutusjohtaja
aarno.niemi@lions.fi

Lastenklinikoiden kummit

Lastenklinikoiden Kummien järjestämä Joulu Mielelle-konsertti esitettiin 12.12 MTV 3 :llä. Uusintana lähetys on tullut ainakin 3 kertaa ja on jatkossakin katsottavissa Katsomossa. Pidin itse esitystämme varsin kelvollisena tuossa lähetyksessä. Lisäksi joulukuun aikana oli liiton kotisivulla ja facebookissa nähtävissä lyhennetty versio osuudestamme, mikä olikin tarkoitettu sisäiseen käyttöömme.

Hyvän Mielen konserttien järjestelyt helmi-huhtikuulle 2022 ovat jo useassa piirissä työn alla. Aikaisemmin palvelu-/kumppanuusjohtajien kanssa oli jo keskusteltu, että tarkastellaan konserttien jatko-/valmistelutilannetta tammikuun lopussa, jatketaanko rajoituksia vai siirretäänkö suosiolla konsertit syksyyn.

Lisätietoja Veikko Teerioja p. 0400 410793 tai veikko.teerioja@gmail.com

Lions-arvat

Lisätietoja Hilve Reijonen p. 040 7656948 tai hilve.reijonen@gmail.com.

Jokaisen arvan ostajan kannattaa rekisteröidä arpansa vaikka siinä ei voittoa olisikaan. Vain rekisteröimällä arvan osallistuu päävoittojen eli 3 kpl matkalahjakorttien arvontaan. Arpojen rekisteröinti tapahtuu osoitteessa www.lions.fi . Rullaa etusivua kohtaan kiinnostavaa jäsenille ja löydät kohdan rekisteröi Lions-arpasi tässä. Vain rekisteröityjen arpojen kesken suoritetaan arvonta heti 31.3. 2022 jälkeen.

Vielä haluan muistuttaa, että myymättömät arvat tulee palauttaa palautuskuoressa 3.2.22 mennessä. Tämän jälkeen palautuneita arpoja ei enää hyvitetä vaan klubi lunastaa arvat omaan käyttöönsä. Arpojen laskutus alkaa viimeistään 15.2.2022 kun viimeisetkin määräaikaan palautetut arvat ovat saapuneet työryhmälle takaisin.

Lions- Joulukortit

Lisätietoja Hannele Tanner-Penttilä p. 0400320753, tannerpenttilä@gmail.com

Joulukortteja myytiin verkkokaupan tilastojen mukaan yhteensä noin 41000 euron arvosta, joka on 12,7 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Lopulliset ja tarkennetut luvut saadaan kun Procountor laskutusohjelman tiedot ovat saatavilla.

Uutta maskien tarjoajalta - pikatestit

Huomasittehan, että viimekuun uutiskirjeessä kerroimme kasvosuojien uudelleen saannista. NYT puolestaan Lakkapää Oy:n valikoimaan on tullut kotona tehtävät korona-pikatestit. Testi on sama kuin esim. apteekeissa on ollut myynnissä jo jonkin aikaa. BOSON antigeenipikatesti myydään 5 kappaleen pakkauksissa. Pakkauksen edelleen myyntihinta on 18,90 € ja klubit ostavat pakkauksen hintaan 12,50 €. Hinnat ovat alv 0%. Näin klubille jää voittoa 6,40 € / pakkaus. Tämän uutisviestin ilmestyessä saat lisätietoa tuotteesta ja tilaamisesta klikkaamalla tätä linkkiä. Klubit voivat tilata tuotetta jo nyt mutta tammikuun liiton hallituksen kokous käsittelee asian vielä periaatteessa.

Lisätietoja Veikko Teerioja p. 0400 410793 tai veikko.teerioja@gmail.com

Vuodenvaihteen Kampanja100-katsaus

Kampanja100 on nyt tuottanut 240,5 miljoonaa USD eli 80% tavoitteesta. Suomen tulos 883.000 on vasta 22%. Korona tietysti on kurittanut klubien varainhankintaa, mutta onneksi moni jäsen on nyt kuullut kansainvälisen presidenttimme kutsun tulla lahjoittajaksi. Meillä on jo yhteensä 193 yksityistä lahjoittajaa. Kuluvan kauden 55 000 USD tuloksesta peräti 36% on 78 yksityisen lahjoittamaa. Suuri Kiitos!

Vähintään 100 dollaria lahjoittaneet ovat saaneetkin Päämajasta kiitoksena Campaign Donor –pinssin, ja siitä ylöspäin eri värisiä laattoja merkiksi tasostaan. Itse lähetin vähintään yhden Melvinin verran lahjoittaneille 32:lle oman joulutervehdykseni. Kiitos vielä kerran! Nimiä en tässä kuitenkaan julkaise.

Malliklubeja on nyt kymmenen, kaksi jo tavoitteen 500 USD/jäsen täyttäneet:

Lisäksi kiitän klubeja jotka ovat ylittäneet 200 USD rajan:

Kannustan näitäkin nousemaan tuohon ylempään joukkoon ;-). Allekirjoittamalla sitoumuksen nyt saatte aikaa tammikuuhun 2025 saakka lupauksen täyttämiseen. Ja Huom! Yllä olevissa luvuissa jakajana on kauden alun koko jäsenmäärä. Malliklubin tavoitteessa ei huomioida erityisjäseniä.

Melvin-olympialaisten karsintarajan 50 USD/jäsen on ylittänyt yksi klubi piireistä B, C, D, H, K, L, N ja O. Lisäksi löytyy hilkulla-näyttöjä piireistä A, F, G ja I (yli 40 USD). Hiukan kannustusta vielä!

Nyt on sitten tilanne koronan kanssa sellainen, ettei auta muu
kuin panna klubikokouksissa hattu kiertämään!

Kuvassa oma hattuni. Tahkon KVN-kokouksessa siihen kertyi kokonaista 1320 euroa.

Yhteensä tuo hattu on jo tuonut 31 nolla-klubia kunniakkaaseen Kampanja100-lahjoittajain joukkoon.

Ole rohkea – Ole Melvin!
PCC Heikki Hemmilä pMJF

Elämisentaitoja Lions Quest

Hyvät klubit! Kutsumme teidät yhteistyökumppaneiksi kevään 2022 Elämisentaitoja Lions Quest -koulutuksiin.

Yli 30 vuotta järjestetyt Quest-koulutukset ovat edelleen hyvä ja toimiva tapa vaikuttaa lasten ja nuorten tunne- ja vuorovaikutustaitojen ja hyvinvoinnin edistämiseen. Sponsoroimalla oman alueenne opettajia ja urheiluseurojen valmentajia sekä lasten ja nuorten parissa toimivia muita kasvattajia olette mukana tärkeässä työssä.

Lisätietoja koulutuksista ja kevätkauden 2022 koulutuskalenterimme löydätte verkkosivuiltamme osoitteesta www.lions.fi/lions-quest/lionsklubilaiselle

Parhain uudenvuodentoivotuksin
Elämisentaitoja Lions Quest -koulutustiimi